keskiviikko 12. elokuuta 2009

How I became paranoid

Otsikosta huolimatta en aio tässä nyt kertoa siitä, kuinka minusta tuli vainoharhainen. En oikeastaan miellä itseäni edes kovin vainoharhaiseksi, yleensä ainakaan.

Olkoon tämä nyt vaan ensimmäisen postaukseni otsikko.

En ole vielä aivan varma, mitä tänne aion ajatella. Tai kirjoittaa. Lähinnä oli mielessä itseni. Eli täysin itserakkaista syistä. Tarkoitus olisi laittaa jotain kuvia ja sen sellaista. Ehkä jotain vaatteisiin ja muihin kivoihin juttuihin liittyen. Olen vain huono saamaan mitään aikaiseksi. Esimerkiksi nyt nuo kuvat. Mielelläni kyllä otan kuvia, mutta niiden koneelle saakka laittaminen onkin se vaikeampi osuus. Kaiken lisäksi, kun kone alkaa pikku hiljaa sanoa itseään irti. Tai siis kovalevy nyt ainakin.

Musiikkia koitan kuunnella paljon ja aina. Spotify on kovassa käytössä, ja ehkä saatan mainita aina jotain siitä, mitä kuuntelen.

Nyt soi: CSS - Jager Yoga, albumilta Donkey (2008)

CSS:ltä olen kuunnellut vain sitä hittibiisiä: Let's make love (and Listen to Death from Above), ja nyt vaan heitin Spotifyihin bändin nimen enkä edes löytänyt tota biisiä, vain jonkun remix-version. Noh ei vielä ole bändi iskenyt kokonaan. Tänään muuten valkeni, että Death from Above 1979 onkin bändi. Ehkä senkin voisi sitten tsekittää as they say.

Mutta palataan astioille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti